Tietoa minusta

"There is always a way."
"Aina on olemassa uusia mahdollisuuksia."
Olen neljän lapsen äiti, ja neljän pienen isovanhempi. Olin kotiäitinä kymmenisen vuotta, puolison tehdessä pitkiä työpäiviä. Opiskelin siinä ohessa ja valmistuin sosionomiksi. Myöhemmin valmistuin lisäksi ratkaisukeskeiseksi
neuropsykiatriseksi valmentajaksi. Ratkaisukeskeisyys onkin jotenkin minuun sisäänkirjoitettu asenne. Näen aina mahdollisuuksia siellä, missä on haasteita.Toivo on aina ollut yksi voimavaroistani.
Olen tehnyt töitä sosiaalialalla yli 25 vuotta, aikuisten, lasten, aikuisten autismin kirjon henkilöiden ja kehitysvammaisten asiakkaiden valmennuksessa ja ohjauksessa.
Siinä ohessa olen valmistunut EFT-ohjaajaksi ja Celestial Aura healeriksi. Lisäksi olen opiskellut työryhmässä harjoitellen NVC-menetelmää (non violent communication eli myötäelävä vuorovaikutus) sekä freetoheal-menetelmää, jonka on kehittänyt Maria Nordin. Nämä lähinnä oman elämän työstämiseen, mutta uskon, että näistä työstämistäni menetelmistä hyötyvät myös asiakkaani.
Hoitajana energiani on hoitavaa ja äidillistä, läsnäoloni hyväksyvää ja turvallista.
Oheisessa Celestial TV:n marraskuussa 2024 pidetyssä livessä kerron hiukan taustastani ja elämänkulustani:
https://www.youtube.com/live/nnbJeP8Efyc?si=i93GYsh-kraVj8YZ