Asiakaspalautteita

Asiakaspalautteita

"Jaanan tekemä Celestial-hoito oli minulle entuudestaan tuntematon energiahoidon muoto. Sain hoidon alussa hyvän alustuksen hoidosta ja siitä, miten hoito etenee. Alussa oli hieman hankalaa lähteä liikuttamaan energiaa koska kehossani on monenlaisia blokkeja erinäisistä syistä johtuen, joita kävimme hoidon aikana läpi. Sitten kun energia lähti liikkumaan eri chakrojen ja kehon osien läpi, niin tuntemukset olivat voimakkaita ja visuaalisia. Oli erittäin voimallista käydä läpi kaikki chakrat Äiti Maan ytimeen ja ylös, omaan Jumalvoimaan asti. Tunsin olevani turvassa koko hoidon ajan ja sen jälkeen olo oli todella vapautunut. Hoidon vaikutuksen tuntuivat selkeästi yli vuorokauden ajan. Suosittelen ehdottomasti Jaanan tekemää hoitoa ja tulen ehdottomasti varaamaan uuden ajan hieman myöhemmin." Jaana Marika

"Celestial-hoito rentoutti mua tosi hyvin ja kivut vähenivät, vaikkei selvyyttä oireiden aiheuttajaan sillä kertaa löytynytkään. Hoito oli hyvä, olet tosi taitava!" Maija H

"Tuo rauhallisuus, ja naisellinen rakkauden energia on ne sinun vahvuudet hoitajana." Heidi K

"Jaana on hoitajana todella huomioonottava ja empaattinen, ja tuntui että hoito tehtiin sydämellisellä lämmöllä - nämä kaikki edellä mainitut tekivät oloni turvalliseksi ja pystyin rentoutumaan täysin. Hoito tuntui kaikissa chakroissa asti. Jaanan avulla pystyin vapauttamaan joitain kehossani ja koko olemuksessani tukossa olleita energioita, joka paransi oloani. Sain turvallisessa tilassa itkeä omia vanhoja patoutumia ulos, ja päästää niistä irti. Hoidon jälkeen oli puhdistunut olo, ja mieli kirkkaampi hoidon aika läpikäydyistä aiheista. Hoidon jälkeen puhuimme vielä miltä kaikki oli tuntunut: hoito kun toi mukanaan myös yllättäviä oivalluksia omista asioista. Sain tukea ja ymmärrystä omiin pohdintoihin. Minut otettiin huomioon alusta loppuun kokonaisvaltaisesti sellaisena kuin olen. Hoito auttoi minua ymmärtämään itseäni ja omia tarpeitani paremmin. Suosittelen Jaanan hoitoja todella lämpimästi kaikille." Jenna P